Tervetuloa Riston Centroid blogiin!

risto

Tervetuloa Riston Centroid blogiin joka käsittelee ennen kaikkea matkustamista ja matkailua, mutta ennen kaikkea kaikkea mahdollista mitä Riston elämään kuuluu. On ollut pitkäaikainen haave laittaa oma blogi pystyy, mutta vasta nyt olen saanut hieman ajatuksia paperille eli laitettua muutamia muutamia tekstejä nettiin.

Riston blogissa tuon esille erilaisia arjen tapahtumia ja matkasuunnitelmia ja listaan myös parhaimpia paikkoja jossa olen ollut. Listaan tulee varmasti lisää paikkoja joissa tulen käymään lähivuosien aikana ja todennäköisesti tulen myös kertomaan lisää karttoihin liittyvästä harrastuksestani. Keräilen siis erilaisia karttoja ja tulen myös ottamaan näistä kartoista kuvia teille uteliaille.

Olette kaikki lukijat tervetulleita blogiini ja toivottavasti blogistani on jollekin hyötyä ja ainakin huvia. Kenties voit saada blogistani virikkeitä esimerkiksi omalle matkallesi tai sitten voit vaikkapa antaa omaa palautetta tekstistä. Olisi myös kiva kuulla teidän ajatuksianne samoista asioista, joten sen takia haluaisinkin että saan myös palautetta. Julkinen palaute on aina hieman vaikeampaa antaa, joten luen kaikki kommentit ensin kuin julkistan ne. Tämä mahdollistaa sen, että voit myös antaa palautetta suoraan minulle, ilman että julkaisen sen sivuilla.

Seuraan useampaa eri blogia ja haluan näin ollen tuoda omalta osaltani nyt erilaisia asioita kaikkien tietoisuuteen. Toivottavasti viihdyt blogini lukijana, minä ainakin yritän pitää hauskaa blogin kirjoittajana ja pidän mielessä että kaikki me olemme täällä vain kerran. Vielä kerran kiitos että luet blogiani ja yhdessä voimme tehdä tästä blogista entistäkin mielenkiintoisemman ja paremman. Pysy kyydissä ja tervetuloa matkalle!

Centroid-blogi ei ehkä ole se kaikkein useiten päivittyvä blogi, mutta silloin kun blogi päivittyy, on tarjolla paljon asiaa aiheesta kuin aiheesta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *